1. Ilo tekemisestä ja yhteisöllisyydestä – speksin on tarkoitus olla kivaa vapaa-ajan tekemistä.
2. Speksi saa näyttää juuri sen kertaisilta tekijöiltään.
- Taiteellinen vapaus.
- Avoimuus uusille ideoille ja kritiikille.
Speksi voi olla juuri niin suuri, pieni, kunnianhimoinen tai kunnianhimoton kuin sen kertaiset tekijät päättävät. Speksiä ei ole pakko toteuttaa aiemmin totutulla tavalla, vaan jokaisen vuoden työryhmä saa olla avoin uusille ideoille ja suhtautua kriittisesti aiempiin toimintatapoihin.
3. Yhdenvertaisuus, saavutettavuus ja syrjimättömyys.
- Yleisen syrjimättömyysperiaatteen lisäksi emme syrji tiimin, speksi-iän tai
opiskelulinjan perusteella. - Jokaisella on mahdollisuus päästä speksiyhteisöön mukaan.
- Avoimuus, läpinäkyvyys ja turhan salailun välttäminen.
- Keskustelevuus ja kompromissit
Jokainen speksaaja on arvokas ja yhdenvertainen. Vastustamme syrjintää aktiivisesti.
Speksiyhteisön erityispiirteenä emme myöskään hyväksy syrjintää yksilön tiimin, speksi-iän tai opiskelulinjan perusteella. Jokaiselle halukkaalle tiedekuntamme perustutkinto-opiskelijalle tulee mahdollistaa osallistuminen speksiyhteisön toimintaan jossain muodossa. Pyrimme toiminnassamme, kuten henkilövalinnoissa ja hallituksen toiminnassa, avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Ristiriitatilanteissa tapamme toimia on keskustelu ja kompromissit.
4. Kestävyys.
- Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys.
- Tiedemyönteisyys ja ammattietiikka.
Speksi pyrkii minimoimaan toiminnassaan aiheutuvat ympäristöhaitat. Speksi kantaa toiminnassaan sosiaalisen vastuun, eikä esimerkiksi tee yhteistyötä epäkestävien tahojen kanssa tai hanki materiaaleja tällaisilta tahoilta. Speksi ei levitä tutkitun tiedon kanssa ristiriidassa olevaa informaatiota. Toimimme terveydenhuollon ammattieettisten periaatteiden mukaisesti esimerkiksi potilaiden kunnioittamisen ja kollegiaalisuusperiaatteen huomioiden.
5. Jatkuvuus.
- Taloudellinen jatkuvuus.
- Jatkuvuus yhteistyösuhteissa.
- Jatkuvuuden turvaaminen henkilövalinnoissa.
Speksin tekemisestä nauttiminen tulee olla mahdollista myös tulevaisuudessa. Tästä huolehtiaksemme käytämme taloudellisia ja aineellisia resurssejamme kestävästi. Toimimme yhteistyösuhteissamme tavalla, joka mahdollistaa speksaamisen jatkossakin. Henkilövalinnoissa ymmärrämme sekä järjestömuistin että uusien tekijöiden tärkeyden. Emme suosi tiimivalinoissa uusia tai vanhoja speksaajia toistensa kustannuksella.
Arvot hyväksytty 13.11.2024